Lumikenkäilyä kokeilemassa

Heti alkuun mainittakoon tuosta kuvan laadusta. On luokattoman surkea, mutta mukaan ei sattunut muuta kameraa kuin kännykkäkamera. Kuitenkin se on tullut vuosien saatossa huomattua, että ottamaton kuva on vieläkin huonompi. Hetki oli käsittämättömän hieno, eikä se nyt valitettavasti tule nyt esille. Pimeä metsä, ehkä hieman hajavaloa taustalta, kuu valaisee lumiset puut hienosti, ja puiden varjot ovat esillä koskemattomalla lumella. Opas kommentoikin osuvasti verraten asiaa murtomaahiihtoon. Nämä hetket ovat verrattaen harvassa valaistua latua kierrettäessä.

lumikenkaily

Tilanne oli Espoon kaupungin järjestämältä lumikenkäilykierrokselta. Mukaan päästäkseen ei tarvinut ennakkoilmoittautua, ei tarvittu omia varusteita, eikä aiempaa kokemusta. Ja tämä ei maksanut mitään. Tilaisuudesta kuullessani, ajattelinkin ettei tätä kannata hukata. Olin vain hetkeä aikaisemmin suunnitellut asiaa muutoinkin erään mainoksen nähdessäni. Vastaavasta reilun tunnin opastuksesta olisi kulunut 100 euroa yhteensä kahdelta hengeltä.

Paikalla oli meidän lisäksi 5 muuta henkilöä. Ensin jaettiin varusteet, sitten hieman harjoittelua kenkien kiinnittämisessä. Malleja useita ja jokaisessa oma tapansa kiinnitellä ne. Sitten matkaan. Ensin käveltiin hieman kävelyteitä pitkin. Tämäkin luonnistui pienen harjoittelun jälkeen. Kengillä voi kävellä ilman massiivista määrää lunta, mutta kuten opaskin totesi, siihen ne eivät ole suinkaan tarkoitettu. Erilaisten harjoitusten kautta kokeilimme jos jonkinlaista etenemistyyliä umpihangessa, jyrkät nousut, jyrkät laskut, esteiden ylitys, peruuttaminen jne.

Kokemus oli erittäin positiivinen, ja suosittelen kokeilemaan. Yllättävän hauskaa puuhaa, ja samalla saa ihailla upeita maisemia kotimaisessa luonnossa.

Lisätietoja esim. Espoon kaupungin sivulta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: