Mummusalia etsimässä

Viime talvena Palakosken virkistysalue (lue juttu) näytti varsin erilaiselle mitä tällä kertaa. Ensinnäkään lumen alta ei näkynyt polkua, ja puihin merkityt valkoiset maalitäplät eivät erottuneet lumen seasta. Tässäpä vinkki siis alueen hoitajille, tarvitaan talvellakin erottuvat merkinnät mistä reitti kulkee.

Tällä kertaa pääsimme parkkialueelle asti autolla. Tie on suhteellisen kapea soratie jonka lopussa jyrkähkö mäki. Kuitenkin hyvin autolla ajettavissa. Ja jos pidon kanssa on ongelmia, niin hieman vauhtia vaan. Pysäköintialueen koko oli kuitenkin pienoinen yllätys. Siihen mahtuu ehkäpä juuri ja juuri kaksi autoa. Talvella käydessä alue tuntui isommalta. Jos paikat ovat jo varattuja, niin tietä voi jatkaa vielä hieman eteenpäin ja aivan tien päässä on tilaa vielä jonkin verran.

IMG_0573

Kesäaikaan itse luontopolku on selkeästi nähtävissä, ja merkinnät erottuvat nyt puista hyvin. Tosin hämäännyimme hieman kartan merkinnöistä sillä virkistysalueella on näköalapaikka nimeltään Mummusali (olisipa hauska tietää mistä tuokin nimi juontaa).

IMG_0593

Kartan mukaan polun varrella tulee risteys ja tästä poiketaan erikseen Mummusaliin. Näin ei kuitenkaan tehdä vaan polkua ja merkkejä kun seuraa, niin kaikki nähtävyydet tulevat kyllä. Mummusalin jälkeen laskeudutaan jyrkkää mäkeä alas polkua pitkin ja lopuksi tulee vielä varsin tyylikkäät rappuset. Raput on veistetty paikalle tuotuun puun runkoon. Tosi erikoinen! Kannattaa jo melkein rappusten takia käydä paikalla.Reitti jatkuu edelleen kapeana polkuna Palojärven rannalla upeine näkymineen. Vastarannalta näkyy välillä mökkejä, mutta missäpä niitä ei olisi. Kierroksella on pituutta n. 3 kilometriä. Reitti tuntuu kuitenkin ehkä hieman pidemmältä sillä nousuja ja laskuja on jonkin verran.

IMG_0608

Luontopolulle kannattaa ottaa hyvät kengät mukaan. Jonkin verran taitelua erilaisten kosteikkojen ym. kivien, kantojen ja juurien yli joutui harrastamaan ettei esim. perus lenkkitossut ole paras valinta tänne.

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: