Rokua Geopark – hopea satumainen mäntymetsä

Rokuan kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajamailla. Itse kansallispuisto ei ole kovin suuri paikka. Sieltä löytyy kuitenkin suhteellisen pitkä reitti nimeltään Keisarinkierros, jolla pituutta jopa 19km. Kierros kulkee kyllä osin jopa kansallispuiston ulkopuolella. Eroa tuskin huomaa milloin on varsinaisen kansallispuiston alueella ja milloin ei.

IMG_9047

Rokua on erikoinen jäkälästään. Meillä kävi tuuri sään kanssa. Valo oli juuri oikeanlainen. Maa hohti ikään kuin valkoisena. Tätä hohtoa ei välttämättä pilvisellä säällä pysty samalla tapaa havainnoimaan. Toinen Rokuan erikoisuus on erittäin kirkas vesi lammissa.

IMG_9057

Valitsimme reitiksemme Pooki-kierroksen jolle tulee kaikkinensa matkaa n. 5,5km. Kierros on neljä kilometriä, mutta parkkipaikalta johtavalta tieltä on hetken matkaa alueelle josta eri reitit lähtevät. Reittien alkupäässä on myös tulentekopaikka, mikäli haluaa paistaa esim. makkarat. Pooki-kierroksen varrelta löytyy myös näkötorni, joka oli ainakin nyt suljettu huollon vuoksi.

IMG_9061

Kansallispuiston läheisyydestä löytyvät myös Rokuanhovi hotelli sekä Rokua Health & Spa kuntoutuskeskus. Näissä voi vaikkapa pistäytyä kahvilla retken jälkeen. Kylpylän läheltä löytyy myös 2,5km mittainen Harjunpolku nimine reitti. Tämän kiertää arviolta noin tunnissa.

Rokua talvella (päivitys huhtikuulta 2019)

Talvisin tällä seudulla on runsaasti lunta. Pääsiäinen oli tänä vuonna varsin myöhään. Eteläisessä Suomessa oli jo lähes kesäkelit. Ei ajateltu lainkaan, että muualla maassa ei välttämättä ole sama tilanne. Mökki vuokrattuna ja suunnitelmana oli käydä kiertämässä reitti jos toinenkin. No kesävarusteilla ajatus jäi haaveeksi. Lumikengillä tai suksilla olisi ehkä onnistunut. Luonnollisesti kaunis jäkäläpohja oli myös lumen peitossa suurilta osin. No ei reissu silti turha ollut. Mukavaa rentoutumista perheen kesken!

2 kommenttia

    1. En valitettavasti osaa sanoa. Tuosta on jo hetki, kun alueella kävin. Hyvät muistot kylläkin. Uudestaan pitää päästä käymään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: