Nuuksion lyhyin merkitty reitti on Punarinnan-kierros. Kierroksella on pituutta n. 2 kilometriä. Pituutensa puolesta se sopiikin nopeaan pistäytymiseen luonnonhelmaan. Esimerkiksi jos ei ole mahdollisuutta koko päivää vaeltaa mutta jotain olisi kuitenkin mukava tehdä. Näköalat reitin varrella ovat varsin komeat. Lisäksi löytyy keittokatos jossa voi paistella makkaraa. Toki omia eväitä voi syödä matkanvarrella muutenkin vaikka leiriytyen kalliolle.

IMG_1492

Kierros alkaa Haukkalammelta. Pysäköintitilaa on reilusti. Joskin oma mutu-tuntuma on, että Nuuksion suosio on kasvanut autojen määrästä päätellen. Eipä tosin ihme sillä loistavaa seutuahan Nuuksio on ja pk-seudulta kuitenkin varsin lyhyen matkan etäisyydellä.

IMG_1489